Tontti ja rakennukset
Amos sijoittuu rauhallisen kadun varrelle Helsingin Itä-Pakilassa.
Amoksen läheltä on yhteys Oulunkylän urheilupuiston ulkoilureiteille. Ympäristössä sijaitsee eri aikakausien laadukkaita pientaloja kauniisti kumpuilevassa maastossa rehevine puutarhoineen.
Kadun varteen sijoittuvat erillistalot ovat kaksikerroksisia ja tontin perällä sijaitseva on yksitasoinen. Talot on verhottu pystysuuntaisella harmaalla puuverhouksella. Harjakattoiset, kapearäystäiset rakennukset on sijoiteltu niin, että kaikista asunnoista avautuvat näkymät valoisiin ilmansuuntiin, ja omat piha-alueet ovat toisistaan hieman erillään.
Amoksessa auton saa pysäköityä lähelle omaa sisäänkäyntiä ja sisäänkäynnin yhteydessä on myös kätevää katostilaa. Sisäänkäynnit ovat kutsuvia ja komeita, ja niistä on sisäänkäynti myös ulkovarastoihin. Sisäänkäyntikatoksen lisäksi kaikissa taloissa on rakennusmassan sisään kovertuva katettu terassi.